Taistelulajit – hyväksi kehollesi

August 28th, 2014

Taistelulajit, jotka ovat useimmiten kotoisin Aasiasta, ovat nousseet suureen suosioon viime vuosikymmenten aikana. Parhaiten tunnettuja lajeja ovat tietysti karate ja judo, nyrkkeilyn lisäksi. Mutta erilaisia taistelulajeja on varsin paljon, kuten aikido, taekwondo, jujutsu ja kunfu. Myös Thaimaassa ja muuallakin Aasiassa suosittu kick-boxing, eli potku-nyrkkeily luetaan yleensä taistelulajeihin.

Taistelulajit ovat erittäin hyvää harjoitusta koko keholle, sillä niillä harjoitetaan monipuolisesti eri lihaksia, ja taistelulajit edellyttävät myös todella hyvää peruskuntoa. Jotta pystyy täysimittaiseen harjoitus- tai kilpaotteluun, pitää yleiskunnon olla rautaisen kova samoin kuin lihaskunnonkin. Taistelulajien harrastajat käyvätkin läpi pitkän ja vaativan kunto-ohjelman, johon tulee päälle vielä päivittäinen lajikohtainen treenaaminen. Se joka on joskus kokeillut edes yhden erän verran vaikka kick-boxingia tietää kyllä kuinka paljon se vaatii suorituskykyä.

Aasialaislajeja hieman massiivisempaa menoa nähdään puolestaan amerikkalaisessa vapaapainissa, eli UFC:ssä. Lyhenne tulee sanoista Ultimate Fighting Championship, joka on yhdysvaltalainen vapaaotteluorganisaatio. Ensimmäiset lajin kilpailut pidettiin vuonna 1993 Yhdysvalloissa. Ensimmäinen mestari oli brasilialaista jujutsua, harrastava Royce Gracie joka voitti ylivoimaisesti kaikki vastustajansa. Nykyään UFC on arvostetuin ja suosituin vapaaottelutapahtumia järjestävä taho. Myös suomalainen Tony Halme osallistui UFC-tapahtumaan vuonna 1997. UFC:stä on jatkuvasti nostanut suosiotaan, ja ennakkosuosikkeja veikkaillaan kiihkeästi, mikä käy ilmi myös Betsafen vedonlyöntikertoimista. Vapaaottelu on kautta aikojen ollut yksi suosituimpia vedonlyöntikohteita, sillä ottelujen lopputulosta on usein vaikea ennustaa, vaikka ennakkosuosikkeja aina onkin puolin ja toisin.

Taistelulajit muodostavat suuren kamppailulajien kokonaisuuden, ja niissä kaikissa on tietyt yhtäläisyydet vaikka lajit saattavat vaikuttaakin keskenään hyvin erilaisilta. Monet taistelulajit ovat lähtöisin Aasiasta, ja näissä lajeissa korostuu yleensä tekninen taito, ei niinkään voima. Perinteisissä länsimaisissa lajeissa, kuten painissa, nyrkkeilyssä ja vapaaotteluissa on puolestaan massalla ja fyysisellä voimalla aina tietty merkitys. Nämä nopeatempoiset ja räjähtävää voimaa vaativat lajit ovat joka tapauksessa erittäin hyvää harjoitusta keholle ja yleiskunnolle. Mikäli on vasta aloittamassa taistelulajien harrastamista, on tärkeää, että saa asianmukaisia ohjeita ja henkilökohtaista valmennusta, jotta välttää pahimmat virheet. Myös peruskunnon kohotus kannattaa aloittaa ajoissa mutta maltillisesti.