Rafael Nadal

July 3rd, 2014

Rafael Nadal on yksi kaikkien aikojen parhaista tenniksen pelaajista. Hän on espanjalainen, syntynyt Mallorcalla v. 1986. Hänen koko nimensä on Rafael Nadal Parera. Hän nousi tenniksen huipulle jo hyvin nuorella iällä, ja hän on lisäksi ainoa miespelaaja, joka on uransa aikana voittanut kaikki Grand-Slam-turnaukset sekä Olympiakullan.

Nadalin yhtenä erikoisuutena voidaan pitää sitä, että vaikka hän on oikeakätinen, hän kuitenkin lyö vasemmalla kädellä. Tätä hänelle ehdotti hänen valmentajansa ja myös setänsä, Tom Nadal, joka oli itsekin tennispelaaja. Koska Nadal käytti ensin molempia käsiään sekä rysty- että kämmenlyönteihin, keksi hänen valmentajansa, että siirrytään käyttämään pelkästään vasenta kättä. Tilastollisesti vasenkätiset pelaajat ovat menestyneet tenniksessä oikeakätisiä paremmin.

Nadal on edelleen erittäin hyvässä kunnossa ja voitti viimeisimmän mestaruutensa tänä vuonna. Hän on ollut monena vuotena parhaimmaksi rankattu pelaaja vedonlyöntisivuistoilla ja Betssonin mukaan hänellä on edelleen pienimmät kertoimet tämän vuoden Wimbledon-turnauksessa.

Nadal aloitti pelaamisen jo kolmevuotiaana kun hänen setänsä oli tutustuttanut hänet lajiin. Jo 8-vuotiaana hän sai ensimmäisen mestaruutensa, Baleaarien mestaruuden lasten sarjassa. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Espanjan alle 12-vuotiaiden tennismestaruuden. Nadalilla oli viellä tuolloin kuitenkin toinenkin intohimo, nimittäin jalkapallo. Sitä hän pelasi itse asiassa vielä enemmän kuin tennistä. Mutta kun hänen piti tehdä valinta, hän valitsi tenniksen. 16-vuotiaana Nadal pääsi Wimbledonissa välierään poikien kaksinpelissä. Ammattilaiseksi hän oli ryhtynyt jo vuotta aikaisemmin.

Varsinainen läpimurto hänelle oli kuitenkin vuosi 2005, jolloin hän teki todellisen läpimurtonsa alle 20-vuotiaana. Vuonna 2006 Nadal kuitenkin loukkaantui ja joutui jättämään Grand Slam-turnauksen kesken. Kun hän oli toipunut vammastaan hänen menestyksensä jatkui välittömästi. Vuonna 2007 Nadal voitti peräti 81 peräkkäistä ottelua, mikä on huima saavutus. Voittoputki katkesi lopulta pelissä Roger Federeriä, toista tenniksen huippunimeä vastaan.

Kurinalainen nuorena aloitettu harjoittelu, johon lisätään oma erikoisuus (vasemmalla kädellä pelaaminen), kunnianhimo ja ripaus luonnonlahjakkuuttakin, ja tuloksena voi olla Nadalin kaltainen tenniksen supertähti. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitse olla supertähtiä, vaan voimme nauttia tenniksen pelaamisesta muutenkin.

Jooga – hyvää koko keholle

July 1st, 2014

Sana yoga on Intialaista sanskritin kieltä ja merkitsee yhteyttä omaan itseen. Joogaharjoituksessa liittyvät toisiinsa sielu, keho ja hengitys. Joogan tarkoituksena on löytää mielenrauha ja tasapainoinen keho ja päästä näin sopusointuun itsensä kanssa.

Tämä heijastuu puolestaan ihmissuhteisiin, työhön ja ylipäätänsä koko elämään. Jooga ei sido mihinkään uskontoon tai elämänkatsomukseen, vaan jokainen harrastaa joogaa oman elämänkatsomuksensa lähtökohdista. Jooga ei anna valmiita vastauksia, vaan kannustaa etsimään ja tutkimaan. Jooga tarjoaa menetelmiä, joiden avulla ihminen voi löytää oman polkunsa. Jooga on siis varsin kokonaisvaltainen harrastus, se vaikuttaa niin mieleen kuin kehoonkin. Tarkastellaan tässä nyt kuitenkin enemmän niitä fyysisiä eli omaan kehoon tulevia hyviä vaikutuksia.

Sellaisia joogan muotoja, joissa lähtökohtana on ihmisen oma keho kutsutaan Hatha-joogaksi. Sen lähtökohtana on mielen ja kehon välinen yhteys. Rauhallinen hengitys on hatha-joogan perusta, sillä se tyynnyttää mielen. Kaikki kolme osatekijää ovat läsnä. Mieli, keho ja hengitys. Ne ovat joogan työkaluja.

Rauhallinen hengitys ja rentoutuminen ovat joogan olennaisimpia asioita, kun puhutaan joogasta kehon harjoituksena. Tarkkaavaisuus kohdistetaan omaan kehoon, mikä on edellytys sille, että oppii tuntemaan itsensä ja hoitamaan itseään.

Miten voi aloittaa joogan ja kuka voi harrastaa sitä? Joogaa voi ensinnäkin harrastaa hyvin kunnosta, iästä ja ruumiinrakenteesta riippumatta. Eli käytännössä lähes kuka tahansa voi aloittaa joogan. Helpointa on aloittaa jooga-harrastus opettajan ohjauksessa ja mennä jonnekin tarjolla olevista joogan alkeiskursseista. Esimerkiksi Helsingissä toimii Astana Jooga-koulu Myös monet työväen- ja kansalaisopistot tarjoavat jooga-kursseja edullisesti. Tutustu oman asuinpaikkasi tarjontaan ja aloita uusi kehoa ja mieltä eheyttävä jooga-harrastus!